Valmistautuminen
Triura alkoi noin kaksi
vuotta aiemmin (syksy 2016) päätöksellä osallistua vuoden 2017 Joroisten
puolimatkalle. Uintitaito oli tällöin olematon, pari puolimaratonia juostuna ja
cyclocrossilla muutamia satasia kesäisin ajettuna.
Vuoden ajalta ennen kisaa kertyi
harjoitustunteja noin 270h
-fillaria noin 2800km, spinning 9h
-juoksua noin 625km
-uintia avossa
22,7km, altaassa 34,5km
-muitakin lajeja vähäisiä määriä, esim punttia 18h, hiihtoa 2h
Kisoja viimeisen vuoden ajalta ennen kisoja:
Vantaan Maraton 10/2017 aikaan 4:44
Toughest Malmö 05/2018
HCR DNS (allergiaflunssa)
Joroinen triathlonin puolimatka 7/2018 aikaan
5:54:55
Tough Viking 9/2018
Olin mukana TriahtlonSuomen
treeniryhmässä, mutta en lopulta koe että olisin
saanut siitä hirveästi irti. Uintitreeneissä kävin suht säännöllisesti,
satunnaisesti juoksutreeneissä ja vieläkin satunnaisemmin spinningeissä. Yhteen
bric-treeniin taisin päästä mukaan. Aikataulut ja
motivaatio(?) eivät oikein tuntuneet osuvan yksiin. Olisin myös kaivannut
yksilöllisempää treenisuunnitelmaa. Yhteistreenit tuntuivat turhan
kovatempoisilta, varsinkin jos olisi käynyt kaikissa neljässä ohjatussa
viikkotreenissä.
Viimeisen yhdeksän viikon aikana ennen kisaa
tein (TriathlonSuomen) viimeistelyohjelman, jonka aikana tuli noin 66,5h
treeniä (per viikko 10h, 13h, 9h, 5,5h, 7h, 10,5h, 5,5h, 4h, 2h)
Viimeistelytreeni ei kaikilta osin mennyt
suunnitelmien mukaan, pari pitkää (viikonloppu)treeniä jäi tekemättä (Tough Vikingin ja Hampurin reissujen takia). Toisaalta olin
kolmen ensimmäisen viikon jälkeen aivan tukossa, joten pari kevyempää viikkoa
tuonne väleihin tulivat ihan tarpeeseen. Jukka myös hieroi koko kropan läpi
noin kerran viikossa. Uskon että tästä oli paljonkin hyötyä, oli nimittäin
paikat todella jumissa jossain kohtaa. Olisi ehkä pitänyt muutenkin panostaa
kehonhuoltoon enemmän, nyt se jäi todella vähiin. Ensi kerralla sitten :)
Kisaviikko oli todella kevyt. Ma kevyt 6km
juoksu, ti DT:n spinningissä kevyttä pyörittelyä
50min, la kevyt kilsan uinti meressä ja fillarin testilenkki 10km.
Tankkaamisen aloitin torstaina, en hirveästi
panostanut laatuun, pyrin vain syömään paljon hiilareita.
Lennettiin Tatun kanssa kisapaikalle
perjantaina, oltiin perillä aika myöhään. Nopeet
hampurilaisateriat käytiin vaan syömässä ja sitten nukkumaan.
Lauantaina aamupalan jälkeen kasattiin
fillarit ja hoidettiin kisailmottautumiset. Sitten
pikainen testiuinti meressä, lounas, ja nopea testilenkki fillarilla
että kaikki ruuvit on paikallaan. Tämän jälkeen olikin aika pakata vaihtopussit
ja viedä ne+fillari vaihtoalueelle.
Turhan paljon tuli askeleita kyllä kisan
aatolle, jalat oli aivan poikki edestakas
kävelemisestä. Dinnerin jälkeen olikin aika painua
sänkyyn, mutta aikaisesta nukkumaanmenosta ei ollut juuri hyötyä,
pyörimiseksihän se meni 6mg melatoniineista huolimatta..
Ehkä max 5h unta.
Race day
Herätys noin klo 6. Aamupalalla mätin kaikkea
niin paljon kuin pystyin, en sen kummemmin miettinyt rasvoja, proteiineja tai hiilareita. Huoneessa sitten geelien puristelut kahteen
juomapulloon (10 geeliä per pullo) ja viimeisten kamojen läpikäynti. Hieman
seiskan jälkeen saavuin startti/vaihtoalueelle sateisessa kelissä. Fillarin
kumit täyteen, juomapullot telineihin, viimeinen kamatsekkaus pussien luona, ja
sitten märkkäriä niskaan. Rannassa tulikin sitten
todettua, että aaltoa näyttää riittävän ihan kiitettävästi. Pikainen
kastautuminen veteen, joka ehkä hieman lievitti pelkoja.
Tajusin rantaan takaisin noustessa, että olin
unohtanut ottaa suolatabletit ja särkylääkkeet "street
wear" -pussista kisakamojen joukkoon. Juoksin
sitten vielä säätämään kassia lavalta satojen muiden pussukoiden
joukosta.. Aika tuntui pitkältä, mutta ehkä 5min
kuluttua löysin pussin ja unohtuneet jutut.
Törmäsin vielä Tatuun vaihtoalueella, mentiin
sitten kimpassa rannalle odottelemaan. Jännitys ja epätodellinen olo alkoi
nousta lähtöjä katsellessa, kylmäkin tuli. Yhden geelin vetäisin noin vartti
ennen starttia.
Uinti 1:36:14
Vihdoin sitten lähtökarsinassa alkoi
tapahtua, ja jono liikkua. Lopulta taidettiin lähteä aikalailla
peräkkäin Tatun kanssa uimaan. Aika epätodellinen fiilis oli kyllä lähdön ja veteenmenon hetkellä, nyt se oli menoa! Merenkäynti oli
aikamoinen, mutta mitään paniikkia ei tullut. Siitä vain pikkuhiljaa
läpsyttelemään. Ensimmäiset 300m olivat hieman haastavat
kun piti painella vasta-aaltoon. Käännöksen jälkeen hieman helpotti takasuoran
ajaksi. Kerkisin ehkä jopa hieman nauttimaan uinnista
tässä kohtaa.. Muutamia meduusoita näkyi, ja pohjakin
oli näkyvissä koko ajan. Takaisinpäin kääntyessä merenkäynti (pitkät ja korkeat
mainingit) tuntui yltyvän entisestään, ja muutenkin nyt mentiin hieman enemmän
(etuoikealta tulevaan)vasta-aaltoon. Tähystää ei
nähnyt muuta kuin aallon harjalta, pohjalta näkyvyyttä ei ollut. Olo oli kuin
pesukoneessa. Uinti meni siksakiksi, ja vettä meni välillä kurkkuun, henkeen ja
nenään. Suolavesi korventaa näemmä kivasti :) Jossain kohtaa maistui suussa myös
valvontaveneiden bensa/meridiesel. Loppumatka oli aikamoista taistelua, mutta
viimeisen käännöksen aikana alkoi helpottaa kun ranta
alkoi lähestyä. Kaikessa rauhassa ylös vedestä, ja kävellen varustepusseille.
Uinnin aika oli aikalailla odotettu, merenkäynti ja
ylipäätään ensimmäinen pitkä meriuinti huomioiden. Olin odotellut noin 1:30
aikaa.
T1 10:17
Otin vaihdon tarkoituksella ihan rauhassa,
muutamat minuutit sinne tänne eivät juurikaan merkkaisi loppuajassa. Oli kiva
hetki istahtaa alas ja syödä rauhassa. Cliffin patukka ja (muistaakseni) yksi
geeli olivat T1:n välipala. Sitten fillarikamat ja irtohihat päälle ja menoksi.
Taluttelin vielä pyörän rauhassa alueelle jossa sai
nousta pyörän selkään.
Pyörä 6:18:59
Reitin alku (3km?) oli teknisempää kaupungin
läpi ajoa, jossa ei saanut käyttää aerotankoja. Otin
tämän pätkän varovaisesti jonossa ajaen. Isommalle tielle päästyä aloin
pitämään noin 30km/h tavoitevauhtia. Ensimmäinen kierros meni mukavasti
suunnitelman mukaisesti, aikaan 3:04:13, eli keskarilla 29,3 km/h. Sain myös
tiputeltua ensimmäisen geelipullon.
Tokalle kiekalle
lähtiessä alkoi mielessä kummittelemaan, että pakko kai olisi hieman säästellä
jalkoja juoksuun. Niinpä pudotin napsulla vauhtia, ja
aloin kyttäilemään josko löytyisi joku sopivaa vauhtia
etenevä selkä jonka perässä ajella. No eipä oikein löytynyt..
Välillä jäin jonkun perään hetkeksi, mutta sitten taas totesin
että liian hitaasti mennään. Yksi kusitauko piti pitää sopivan pusikon
kohdalla. Geelitkin alkoivat kivasti käymään mahassa, mutta onneksi ilmaa
päästelemällä siitä selvittiin. Ei tarvinnut muuten koko kisan aikana käydä
isommalla tarpeella. Viimeiset noin 30km tultiin jonkun belgialaisen kaverin
kanssa vuorovedoin, välillä peesaten sääntöjen rajamailla tai ehkä jopa hieman
niitä rikkoen.. Mutta helpotus oli suuri
kun vihdoin päästiin takaisin kaupunkipätkälle, kohta pääsisi juoksemaan :)
Jalat siis alkoivat jo tuntumaan tyhjän puoleisilta, hieman hirvitti että mitä
juoksusta tulee. Toinen geelipullo tuli myös hoideltua suunnitellusti. Tokan
rundin keskari 27,7km/h, eli yhteensä keskinopeudeksi tuli 28,5km/h. Ei mikään
ihmeellinen, mutta ekalla kerralla en uskaltanut ajaa
lujempaa fiiliksestä huolimatta, ja tuhota jalkoja totaalisesti.
T2 11:57
En tiedä mihin sain kulumaan näin paljon
aikaa, mutta en toisaalta nytkään pitänyt yhtään mitään kiirettä. Kävin
kaikessa rauhassa tyhjentelemässä bajamajassa ja söin taas energiapatukkaa ja
katselin että kaikki tarpeellinen on mukana juoksua varten. Hetken mietin myös,
että pitäisikö vaihtaa triasu ulmaloihin
ja hihattomaan paitaan, kun Joroisilla triasu hiersi
ikävästi kainaloista ja nivusista. No, päädyin pitäytymään triasussa, ja hyvä
niin, eipä tuo hiertänyt tällä kertaa yhtään. Ehkä alun vaseliinirasvaukset
kantoivat loppuun asti :)
Juoksu 5:00:51
Juoksuun lähdinkin sitten sen suuremmitta odotuksin. Tarkoitus oli mennä kilsa tai
oikeastaan juottopiste (niitä oli 2,5km välein) kerrallaan, ja katsoa mihin
päästään juosten/hölkäten, ja vaikka sitten kävelemällä loput. Huoltopisteillä
toki kävelin joka tapauksessa. 5,5km kohdalla alkoi rakko vaivaamaan vasemmassa
jalassa, pelkäsin että siitä toi tulla iso ongelma kun
matka oli vasta niin alussa, mutta onneksi se ei sitten kuitenkaan vaivannut
loppumatkasta käytännössä yhtään. DT:n ultras-piste joka kierroksen 4km/12km(?) kohdalla toi
valtavasti voimia suoritukseen.
Puolimaran kohdalla palkitsin
itseni ja kävelin sen aikaa että söin taas yhden
energiapatukan. Tämä oli ensimmäinen kävely huoltopisteiden ulkopuolella. Tämän
jälkeen, tokalla rundilla alkoi painamaan kropassa aika pahasti. Mulle ei hetkeen maistunut oikein mikään, mutta toki yritin
aina jotain saada alas, vettä nyt vähintäänkin. Henkisesti kovin paikka taisi
olla viimeiselle rundille kääntyminen maaliintuloalueen vieressä, kun kuuli
maalifiilistelyjä ja tiesi että tässä on ainakin 1,5h vielä matkaa jäljellä.. Tässäkin kohtaa tuli käveltyä jonkin verran, ehkä
muutama sata metriä. Sitten päätin, että nyt saa riittää tämä sateessa,
kylmässä ja pimeässä taivallus, että nyt vaan mahdollisimman nopeasti maaliin.
Tietoisen riskin ottaen päätin, että vastedes joka pisteeltä geeliä ja vettä,
vaikka laatta lentäisi. Yllättävän nopeasti taktiikka alkoi purra, ja juoksukin
(tai hölkkä/laahustus/löntystely kai kuvaisi parhaiten) lähti vielä kulkemaan.
Alkua lukuun ottamatta juoksin koko viimeisen kierroksen. Takasuoran pimeällä
osuudella sain napsittua valtavasti selkiä, lähes kaikki kävelivät. Viimeiset
kilsat tuntuivat todella pitkiltä, mutta samalla tiesin
että nyt alkaa olemaan todella vähän jäljellä. Viimeisen suoran (1km?) aikana yritin
vielä kiristää tahtia entisestään, mutta vasemman jalan pohkeen alaosa alkoi kramppailemaan (ensimmäinen kramppi koko kisassa!), ja
jouduin taistelemaan sen leviämistä vastaan. Ehkä tämän takia en saanut
runnottua mara-aikaa alle viiden tunnin..
No se ei varsinaisesti kyllä ollut edes tavoitteena. :)
Oli kyllä oman urheilu- ja kisauran suurin huipennnus, kun lopulta maalisuoralla kuulin kuuluttajan
sanovan "Jarkko, you are
an ironman!", heitin läpsyt Kimmon ja Tatun
kanssa ja kello pysähtyi aikaan 13:18:16. Aivan huikee
fiilis!!
Maaliintulon jälkeen olo oli erinomainen,
vaikka toki väsynyt. Mietin etten ehkä uskalla istua, kun en tiennyt
että pääseekö enää ylös. :) Kävin vaihtamassa kuivaa päälle, ja sitten hain
pientä purtavaa ja juotavaa. Ei oikein ruoka maistunut tässä kohtaa. Hetken
huilattuani lähdin tallustelemaan vajaan parin kilsan päähän vaihtoalueelle
hakemaan fillaria ja kamoja, ja sieltä sitten poljin rauhaksiin hotellille.
Muut odottelivat hotellin aulabaarissa. Syöminen jäi aika vähiin, vähän
patonkia ja pähkinöitä teltalla ja irttareita
hotellihuoneessa. Ja muutama bisse. Unta ei tarvinnut kauan houkutella sitten
kun vihdoin sai pään tyynyä vasten joskus yhden maissa :)