Ironman Italy – kisaraportti

Valmistautuminen

Vuoden 2022 statsit ennen kisaa näyttivät seuraavaa:

· Uinti: n. 30 km

· Fillari: n. 2000 km (+16h sisäpyöräilyä)

· Juoksu: n. 750 km

Eli liian vähän kaikkea, etenkin juoksu arvelutti etukäteen todella paljon erinäisten alaraajahaasteiden takia viimeisen vuoden aikana, sekä myös siksi, etten pystynyt tekemään viimeistelytreeniä suunnitellusti yleisten syiden takia (esim. pitkähkö lentsu). Joku kisa (puolikas?) olisi myös ollut hyvä ottaa treeniksi pohjille, mutta niitä ei nyt sitten tullut Saimaa Cycle Touria lukuun ottamatta, joka toki valoi uskoa siihen että pyörä kyllä hoituu. Omatoimipuolikasta toki lähdettiin suorittamaan DT:n porukalla, mutta juoksu jäi siinäkin omalta osalta tyngäksi (5 km) helteen ja huonon päivän takia. Jokunen pidempi uintilenkki (3+ km) tuli hoidettua, joten en ollut IM:n uinnista huolissani. Pari viimeistä viikkoa ennen kisaa otin aika kevyesti. Kisaviikolla vain lyhyet siivut kaikkia lajeja.

Italia

📷: Nurja

Torstai-aamuna matkustettiin Italiaan. Kamojen roudaaminen julkisissa (pari junaa + taksi loppumatkasta) teki matkasta vähän turhankin pitkän. Jos vielä joskus lähtee näihin karkeloihin, niin pitää kyllä valita paikka ja suunnitella logistiikka hieman paremmin. Kämpille päästyäni kasailin fillarin kuntoon ja lähdin pyörällä muiden kanssa dinnerille (oltiin siis Hannun kanssa eri hotlassa kuin muut, välimatkaa oli noin 5km). Sai siinä samalla testattua että kaikki osat olivat suurin piirtein oikein kiinnitettyinä.

Perjantaina sitten alkoikin jännitys, että päästäänkö lauantaina kisaamaan. Koko viikon oli ollut tiedossa että lauantaille luvataan huonoa säätä tai myrskyä, ja nyt ennusteet näyttivätkin jo todella huonoilta. Bike checkiniä siirrettiin aluksi klo 12 -> 16. Odotellessa kävimme Hannun kanssa ajamassa autolla pyöräreitin läpi ja kiertelemässä kisakylässä. Lyhyt meriuintikin tuli myös lauantain aikana tehtyä. Neljän maissa tulikin sitten tietoa kanssakilpailijoilta, että pyöriä ei oteta sisään. Lopulta saimme virallisen tiedon, että kisa on lauantailta peruttu, ja että yrittävät järjestää kisan sunnuntaina. Päätös tästä oli tulossa lauantaina, kun myrskyn tuhot olisivat selvillä. Käytiin koko 10 hengen porukalla syömässä, ja sitten vain kämpille odottelemaan.

Lauantai menikin aika pitkälti hotellihuoneessa myrskyä pidellessä. Kisan peruminen oli aivan oikea päätös, keli oli todella huono. Tuuli kaatoi puita ja vettäkin tuli aika mukavasti. Myrskyn loputtua iltapäivän lopulla, kävimme ajelemassa kaupungilla ja katsastamassa miltä siellä näytti. Kadut olivat täynnä puista tullutta mujua ja oksia, sekä kaatuneita puita siellä täällä.

Lopulta hieman kuuden jälkeen saimme odotetun ilouutisen, kisa oli päätetty järjestää sunnuntaina! Viimeiset kamasäädöt ja sitten bike checkiniin. Jono oli käsittämättömän pitkä ja italialaiseen tyyliin häröpallo, jossa oli lopulta useampi haara ja jengi kiilaili miten sattuu. No, lopulta oltiin noin 23:30 sammuttelemassa valoja kämpillä ja aloittamassa huonoa yötä.

Race Day - su 18.9.

Yö oli yhtä pyörimistä ja hyörimistä, ja kello soi 5:30. Aamupalalla vedin kaikkea niin paljon kuin suinkin sain mahtumaan (aamiaiset muuten olivat aivan loistavat meidän hotellissa). Geelien puristelut kahteen pulloon (11x per pullo) ja viimeiset kamat kasseihin, ja kävely kisa-alueelle. Fillarin renkaiden ilmanpaineiden tsekkaus ja sitten pitikin jo vetää märkkäriä niskaan. Vaihtoalue oli muuten aivan käsittämättömän pitkä, kuulemma jopa 800m.

📷: Paula

Uinti 1:25:49

Kaikeksi onneksi aallot olivat yön aikana hävinneet, ja meri näytti tyyneltä. Uintia odotellessa vetäisin yhden geelin, ja rupateltiin Hannun ja Juhon kanssa niitä näitä. Puheet tosin vähenivät sitä mukaan kun jono vääjäämättä eteni kohti lähtöporttia. Lopulta lähtöportille ja eikun menoks!

Uinti meni lopulta ihan suht nopeasti ja kivuttomasti, vaikka välillä olo oli kuin pesukoneessa. Piti väistellä siksakkaavia kanssakilpailijoita, ja vettäkin meni kurkkuun ja nenään tuttuun tapaan. Merivesi oli kyllä taas todella suolaista ja korvensi kurkussa. Helpotus oli suuri kun pääsi pois vedestä.

📷: Paula

T1 12:21 & Pyörä 5:35:30

Vaihdossa otin ihan iisisti oman aikani, kun ei ollut mihinkään kiire. Vedin taas geelin, kävin vessassa (olikin muuten kisan ainoa kusitauko), hain pyörän ja rauhaksiin etenin kohti pyörän lähtöä. Sitten vain pyörän ja selkään ja menoks taas. Pidin alkupuolella vauhtina noin 30-32, ajattelin että säädän sitä sitten tuntemusten mukaan kisan edetessä. Homma etenikin ihan kivasti, ja noin 80km kohdalla Hannu ajoi mut kiinni ja huusi että ”Lähe messiin!”. No mähän lähdin, ja sitten ehkä otettiinkin napsu lisää vauhtia. Pyöräosuus osoittautui peesikisaksi, jossa lähes kukaan ei pitänyt 12 metrin välejä toisiinsa. Johtuen siitä, että radalla oli valtava määrä pyöriä, koska täyden matkan kisa ja puolikas jouduttiin myrskyn takia järjestämään samaan aikaan. Kolareita ja kaatumisia näkyi useita matkan varrella, onneksi itse selvittiin ehjin nahoin. Huge ajoi meidät myös kiinni, ja pitkään paineltiin sitten kolmestaan isomman ryhmän mukana. Huge otti irtioton toisen nousun aikana. Hannun kanssa poljettiin lopulta noin 100 km kimpassa. Loppupuolella jalat alkoivat jo hieman painamaan, mutta en vielä tässä vaiheessa osannut olla erityisen huolissani juoksuosuudesta. Oli kyllä lopulta helpotus päästä pois pyörän selästä, niskat ja alaselkäkin alkoivat vaivaamaan. Tankkaus meni tähän asti aika lailla suunnitelman mukaisesti, eka geelipullo meni tyhjäksi noin kolmen tunnin kohdalla ja tokaan jäi vain pikkasen pohjalle vaihtoon tultaessa. Yksi juomapullo (vesi) putosi fillarin aikana tärinän takia kun tiet oli paikkapaikoin aika huonossa kunnossa, joten jossain kohtaa meinas vedet loppua kesken.

T2 10:26 & Juoksu 5:20:26

Tokan vaihdon otin myös rauhaksiin. Kevyellä hölkällä lähdin juoksuun liikkeelle, mutta aika nopeasti tajusin että nyt on tulossa todella vaikea juoksu. Jalka ei meinannut millään liikkua ja sykekin nousi aika nopeasti noin 165:n tienoilla. Keli tuntui kuumalta, lämpöä oli ehkä noin 25 mutta tuntui kyllä kuumemmalta. Ehdin kyllä miettimään, että miten hemmetissä mä tuun ikinä pääsemään maaliin kun on jo heti alussa näin vaikeaa. Päätin että juoksen ensimmäisen kierroksen (neljästä) ainakin, ja sen jälkeen sitten siirryn tarvittaessa kävelyn ja juoksun yhdistelmään. Paulan kannustus reitin varrelta auttoi kummasti, ”Kyllä sä maaliin pääset, kävelet vaikka jos tarvii!”. Totesin, että aikaahan mulla toki riittää aivan mainiosti vaikka kävelisin paljonkin. No, ekan kierroksen jälkeen kävelin huoltopisteiden kohdalla ja jälkeen aika pitkiä pätkiä ja hölkkäilin välillä. Sain sykkeen laskemaan 150-155 väliin ja se pysyikin sitten siellä. Helpotti kummasti ja tässä kohtaa aloin hieman jo uskomaan itsekin siihen että kyllä mä tän hoidan. Otin joka huoltopisteeltä jotain: vettä ainakin, geeliä, banaania, pähkinöitä, iso-juomaa ja vikalla kierroksella myös redbullia. Tokan rundin, eli puolivälin kohdalla alkoikin näyttää siltä etten pysty enää juoksemaan. Muutamat kerrat kun kokeilin juoksua, niin vasempaan sisäreiteen iski massiiviset krampit, joista sitten kesti pari minuuttia toipua. Alkoi käydä selväksi että oli pakko vaan kävellä. No, vedinkin sitten pikamarssikävelyä käytännössä puolet maratonista, taisi olla jotain noin 8km/min vauhtia. Kilsat tuntu todella pitkiltä varsinkin vikalla kiekalla, mutta olihan se kyllä hieno fiilis kun tiesi ettei näitä kulmia tartte enää kiertää tämän jälkeen. Kävellessä ei myöskään ollut mitään ongelmia, ja vauhti pysyi ihan hyvänä, joten mikäs siinä oli edetessä. Lopulta pääsinkin maalisuoralle, ja päätin että juoksen punaisen maton osuuden, ehkä parisataa metriä vaikka tulis minkälaiset krampit tahansa. Oli se vaan huikee fiilis taas juosta väkijoukon kannustaessa maaliin, ja kuulla legendaariset sanat ”You are an Ironman!”. Työvoitto!! Oli se taas sen kaiken tuskan arvoista!

Mietteitä jälkikäteen

Se jäi ainakin mietityttämään, että joinko tarpeeksi vettä ja otinko riittävästi suolaa. Tarvitsin tosiaan vain yhden pissatauon koko reissulla, ja suolaakin söin ehkä neljän tabletin verran. Otin juoksussa toki suolaa ja vettä heti kun krampit alkoivat, eikä ne kyllä tuntuneet jeesaavan joten arvelin että ehkä pääsyy kuitenkin oli pitkien treenilenkkien vähyys. Varalla olleet panadolitkin meni, mutta eipä nekään kyllä tuntuneet auttavan. Tätä kirjoittaessa on jo muutama päivä kulunut kisasta ja nopeasti näköjään aika kultaa muistot. Eihän se niin paha rasti ollut! :D Ens kerralla vaan enemmän treeniä alle.